Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin.
Hanke on saanut rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen myönsi Rieska-Leader ry.

Asennuksia elokuussa 2008

Perän asennusta, kuvassa Sakke Vihelä, Markku Hietala ja Lasse Kärjä, trukissa Jukka Hietala

Ansion viimeiset puolikaaret ja perästeevin palkit valmistuivat ja asennettiin elokuun aikana. Pitkittäisjäykkääjien asennus on meneillään ja ne saadaan asennettua muutaman viikon sisällä. Syyskuun alussa aloitetaan kansipalkkien teko ja asennus ja niiden pitäisi olla paikoillaan marraskuun lopussa. Töitä siis riittää mutta rakentajien innostus ei ole hiipunut, mieluummin on käynyt päinvastoin laivan rakentamisen edistyessä. Laivahallilla on käynyt hyvin vieraita ja Tuulta Purjeisiin-paidat ovat käyneet kiitettävästi kaupaksi. Näyttää siltä että hanke on koettu todella tärkeksi ja sitä halutaan tukea. Erittäin positiivista on että Pohjankylän koulu oppilaat ovat ottaneet tutustumiskohteeksi Ansion rakentamisen. Laivan yksi erittäin tärkeä käyttötarkoitus on nimenomaan toimia "koululaivana" nuorisolle joten toivottavasti mahdollisimman moni nuorista vierailijoista jossain vaiheessa pääsee osalliseksi Ansiolla purjehtimiseen.

Kuvia elokuulta 2008.