Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin.
Hanke on saanut rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen myönsi Rieska-Leader ry.

Laivanrakennusta marraskuussa 2008

Kansiaukon palkin nostaminen valmisteilla, kuvassa Kari Untinen, Erkki Untinen, Jukka Hietala,Veikko Kurikkala ja Jorma Untinen

Rakentamisen ensimmäinen vuosi tuli täyteen. Tuloksista ei voi muuta sanoa kuin että porukka on ollut todella ahkerana ja tehnyt kiitettävää työtä. Työn jälki on erinomaista ja rakentaminen on edennyt täysin aikataulun mukaisesti. Kaikki pitkittäisjäykkääjät ja kansipalkit on nyt asennettu ja laiva alkaa olla siinä mallissa että kylkilankkujen asennus voi alkaa vuoden alussa. Lankutukseen käytettävän lehtikuusen ensimmäinen erä on saapunut ja puu vaikuttaa hyvälaatuiselta. Lehtikuusen käytöllä kyljissä ja kannessa pyritään siihen että laiva säilyy mahdollisimman pitkään.

Rahoituksen osalta jukisen rahoituksen rahahanat ovat vielä olleet tiukasti kiinni, joten nimikkokaarien myynti ja kaikki lahjoitukset ovat mahdollistaneet hankkeen viemisen eteenpäin. Jatkossakin edellämainittu tuki tulee olemaan tärkeää ja onneksi se näyttää jatkuvan. Viimeisin osoitus tukemisesta saatiin, kun Mikko Siipola Kalajoelta lahjoitti Ansion rakentamiseen siemenpuina olleita paksuja tukkeja. Tukeista tehdään vankkoja parruja ja ne pääsevät näkyvälle paikalle laivan rakenteisiin. Paljon kiitoksia Mikolle lahjoituksesta.

Joulukuussa rakentajat viettävät joululomaa mutta kokonaan rakentamistakaan ei unohdeta. Pieniä töitä tehdään rauhalliseen tahtiin. Tuulta Purjeisiin hanke kiittää kaikkia mukana olevia ja hanketta tukeneita ja toivottaa kaikille


Hyvää Joulua Ja Onnellista Uutta Vuotta 2009

Kuvia marras/joulukuulta 2008.